tiistai 18. syyskuuta 2012

Sokeria iholle ja suuhun!

Uskokaa tai älkää, mutta ehdin nyt vasta viettää päivän Kööpenhaminassa kunnolla sitten kesän! Oikeastaan kiertelin, kaartelin ja etsiskelin hyviä shoppailupaikkoja. Saan nimittäin vieraita Helsingistä huomenna ja kahta nuorta miestä viedään ympäri ämpäri mekkaa. Katsastelin sillä silmällä myös hyviä tapas-, ruoka- ja viinipaikkoja, joissa olisi hyvä istua iltaa tai nauttia lounasta. Teenkin niistä erillisen postauksen myöhemmin syksyllä!

Tänään olin varannut koko päivän itselleni! SPA-terapeutti työskentelee usein myös lauantaisin ja sunnuntaisin, joten arkivapaat tulevat tutuksi. Aloitin päiväni nauttien kotosalla suomalaista Presidentti-kahvia, jonka jälkeen säntäsin metrolla keskustaan. Lennähdin ensin Kongens Nytorv metropysäkille (suom. Kuninkaan uusi aukio),  joka tulee Magasin-tavaratalon alle. Liukuportaat johdattavat suoraan tavarataloon ja pitihän siellä tottakai pyörähtää.

 Strøget on shoppailijan tai shoppailijattaren unelma

Arkishoppailussa on hyvä puoli se, että ihmisiä ei ole hirveästi liikkeellä ja saa kaikessa rauhassa ihmetellä katujen tarjontaa. En jaksanut kauaa ihmetellä Magasinilla, vaan jatkoin matkaani Strøget-kadulle, joka tunnetaan kaupungin suurimpana ostoskatuna. Lähempänä kadun loppupuolta tulee Nyhavn-uusisatama, joka on täynnä kymmeniä ravintoloita sekä viinipaikkoja. Ihana vaihtoehto kesäpäivänä nauttia ruoka ulkona ja ottaa lasillinen viiniä satamassa. Strøget-kadun pituus on n. kilometrin mittainen ja se on yksi Euroopan vanhimmista shoppailukaduista. Sieltä löytyy nuorten suosimat H&M, New Yorker, Urban Outfitters, Solid ja Aldo. Katukuvaa koristaa myös Gucci, Tommy Hilfiger, Chanel, Louis Vuitton, Boss sekä monet muut kansainvälisesti tunnetut brändit.

Muista myös Købmagergade-katu!

Oli aika suunnata Købmagergade-kadulle, jossa nähtävää riittää. Lukuisat kenkäkaupat, merkkiliikkeet sekä tuoreen kahvin- ja leivostentuoksuiset kahvilat suorastaan kutsuvat luokseen! Otin askeleen sivukadulle, jossa päämääräni Løvstræde-leijonakatu minua odottikin! Olin varannut ajan eilen internetissä sokerointiin, sillä täytyyhän itsestä huolta pitää myös Tanskassa!

Vierailu kauneushoitolassa

Kohteeni Beauty Shop CPH löytyi jo viime kesänä, jolloin zombailin keskustassa ja nappailin matkaan erilaisten hoitoloiden esitteitä. Löysin esitteen viikonloppuna siivotessani vanhoja papereita ja kätevästi internetissä sainkin ajan jo tälle päivälle. Olin laskenut, että pärjään ilman karvanpoistoa lokakuulle asti, jolloin vaki sokeroitsijani Helsingissä hoitaisi hommat. Sokeroinnissa on se hyvä puoli, että karva voi olla hyvinkin lyhyttä, jolloin koko temppu ei tunnu juurikaan miltään. 

Söpö vinttikoira toivotti minut tervetulleeksi!
Beauty Shopissa minua ei ollutkaan vastassa kosmetologi, vaan kaunis Italian vinttikoira! Itseasiassa kaksi sellaista. En saanut noista viipottajista kuin toisesta kuvan, sillä liikkuivat todella vauhdilla edes takas koko saluunaa. Tulipa samalla ikävä omaa pientä hunsvottia Taavetissa.


Ihana tunnelma Tinen hoitolassa! Hyggelig!
Ihoterapeutti Tine ottikin minut pian vastaan ja pääsin hoitoon sovitusti. Melkein 30-vuotta alalla ollut Tine oli erittäin miellyttävä, hoitava kosmetologi ja samalla erittäin palvelualtis. Hän kertoi paljon menetelmistään ja kertoi myös olleensa muutaman vuoden CIDESCO-presidentti Tanskassa. 



Tine luottaa tunnettujen Darphin-tuotteiden voimaan!
Yllätyksekseni, koko selän sokerointi oli ohi KYMMENESSÄ minuutissa. Olin ällikällä lyöty. Olisin ymmärtänyt, jos karvanpoisto olisi tehty vahalla, mutta niin näppärällä tekniikalla Tine työsti pehmeällä sokerimassalla ison pinta-alan ja täysin kivuttomasti. Olin tottunut useissa hoitoloissa olemaan 45-90 minuuttia sokeroitavana. Koko lysti maksoi 450 kruunua, joka on aika herkullinen summa 15 minuutin vastaanotosta. Maksoin mielelläni asiantuntevasta palvelusta, tehokkaasta työstä ja miellyttävästä otteesta asiakkaaseen. 

Rapsuttelin hoidon päätteeksi hassun hauskoja koiria ja tuoksuttelin Tangerine-öljyboosteria. Aikoinaan Darphin-tuotteilla työskennellessäni muistin tämän taianomaisen öljyn, jonka porkkanaöljypohjaan oli silautettu greippiä, appelsiinia ja mandariinia. Todellista herkkua ja kaikille aisteille! Heitimme lopuksi halit sekä katsoimme tottakai kalenterista uutta aikaa! 

Herkuttelua...

Huomasin, että uhkaavat sadepilvet olivat valtaamassa taivasta, joten päätin lähteä mattokaupan kautta kohti kotia. Leivokset- ja erikoiskahvit kuuluvat täkäläiseen kulttuuriin. Ei ole yllätys nähdä tanskalainen nauttimassa  katukahvilassa suklaalla täytettyä croisanttia tai täydellisen näköistä Smørrebrød-voileipää. Usein näiden herkkujen kera voi nauttia tuoretta kahvia tai viileää valkoviiniä!

Magasin-tavaratalon kautta metroon... no ei ihan! Agnes-kuppikakut tarttuivat matkalla mukaan! Triple-choco-cake ja päälle 100 vatsalihasta, vai miten se menikään ;)

Kirjoitellaan taas!

Ei kommentteja: